Veloena

Tervetuloa uuteen paikkaan! Kodilta tämä ei vielä tunnu, etenkin kun pyöräni päällä keikoilee kaupunkimaasturi - joka muuttuu alligaattorista maasturiksi ja sitten vielä monistuu. No, mikäpä muutto sujuisi täysin toiveiden mukaan!

(Lupaan vielä joku päivä selittää, miksi kaupunkimaasturi on minusta ehdottoman huono fallossymboli. Tyttönä olen toki tämän kysymyksen asiantuntijoista yksi. Aion viitata muun muassa Platonin Faidros-dialogin kohtaan, jonka vuoksi ehkä osittain kristityt oppineet epäröivät pitkään, voiko naisella olla sulkiaan pörhistävä, kohoileva ja sulkien tyvestä kostuva sielu. Mutta kaikki ajallaan. Jos en muista, koputelkaa. Vaikka luulen kyllä, että muistan. En ole erityinen maasturien ystävä, ja maasturien esteettis-faktuaalinen tarkastelu - tiesitkö, että alle viisi prosenttia maastureista liikkuu koskaan maastossa, jota varten ne on suunniteltu? Lähde: Paul Roberts, Kun öljy loppuu, s. 171 - on seikka, jota olen ajatellut harjoittaa jo jonkin aikaa, kunhan vain saan rakkausasiani kuntoon.)

En oikein tiedä, kuinka kaikelta hämmennykseltäni osaisin sanoa mitään tämän kummempaa nyt. Ehkä hengittelen huomiseen saakka sitä faktaa, että joku on niin hullu, että maksaa minulle tästä lystistä. Anteeksi, en koeta olla epäkunnioittava, vaikka näyn siinä jatkuvasti onnistuvankin. Uusille lukijoille tiedoksi - tapanani ei ole pyyhkiä sanomisiani silloinkaan, kun tajuan kirjoittaneeni jotakin mitä ei pitäisi. Kyllä minä aina jonkin verran suuttumustakin kestän. Sitä paitsi minusta tuo pomoihminen on ihan kiva ja kiltti setä, vaikken ymmärräkään, miksi ne tästä maksavat, mitä ne tästä kuvittelevat saavansa. (Ja kuvittelivatko ne oikeasti, että osaisin sanoa ei näin jännittävälle empiiriselle kokeelle?) Tämä on taatusti työn lisäksi maailman ainoita terapioita, joista asiakas saa palkkion tilille. Mutta en aio ajatella tätä palkkatyönä. Menee ehkä pari viikkoa, että kotiudun omaan pöhköyteeni jälleen. Anteeksi. Mutta en ole kone.
En aio edelleenkään muuttua möreäksi kyldyyrisedäksi ja pyydän, että jos haluatte lähettää onnittelu- tai vittu sä oot myynyt itses -viestejä, lähettäkää ne sähköpostilla. Kiitos. Sillä täysin toimivaksi paljastunut puhelimeni on Kerubivompatin terapiassa, ja minulla on vain Kerubivompatin vanha puhelin ilman akkuja, ja jos sen akut loppuvat ennen perjantaita, en tiedä, mitä junaa vastaan minun pitäisi mennä rakastani vastaanottamaan. Se taas olisi sellainen katastrofi, että saattaisin jauhaa siitä liikaa kenenkään kuunnella.
Lupaathan muistaa, etten ole edelleenkään auktoriteetti. Itse asiassa minusta tämä on aika hassua ja kivaa ja jännittävää, joskin vähän pelkään, että jotkut hirveät everstisedät alkavat rettelöitseä kommenttilaatikoissa. No, sittenpä rettelöivät. Jos joku lähettää oikein mauttoman viestin, voi olla, etten viitsi edes vastata. Osaan oikein hyvin passiivisen rauhanpuolustamisen. En vain sano mitään. Koska en oikein osaa vihata ketään, toivon itseenikin suhtauduttavan suopeasti tai ainakin neutraalisti. Ei minulle kannata suuttua. En ole sillä tavalla uhka, että olisin jotenkin ylivertainen. Paitsi ehkä pöhköilyssä.

Ja jos joku nyt keksii ruveta kateelliseksi, en osaa sanoa siihen oikein mitään. Ei tämä nyt niin loistokasta ole, taaskaan, että kannattaisi.
Otan pestin vastaan kuten olen ottanut muutkin työpestit. Tavallaan hämmentyneenä siitä, että ihmiset ajattelevat, että minulla on jokin taito, josta kannattaisi maksaa. Ymmärtäisin vielä, että joku maksaisi minulle kokkaamisesta, koska siinä olen oikeasti hyvä, mutta että joku maksaa pääni purkamisesta. Tämä on yhtä käsittämätön juttu minulle kuin miehet, jotka maksavat likaisista alushousuista. Niillä en ole sentään tehnyt bisnestä, vaikka joskus olenkin pyykkiä pestessäni ajatellut, että maailmassa on monia piirteitä, joita en tajua - minä pikemminkin laskuttaisin jotakuta, joka lähettäisi minulle likaiset alushousunsa, siinäkin tapauksessa, että hän olisi viehättävä ja hyvä keskustelemaan.

Tavallaan olen helpottunut, koska ei minulla sitä rahaa niin paljon ole. Enkä saa sitä tästä kovin paljon - saan kuussa tästä puolet siitä, mitä saisin perusteellisesti kirjoitetusta lehtijutusta johonkin kiiltäväpaperiseen lehteen. Mutta lehtiin kirjoittaminen on stressaavaa ja tarkoittaa pirullisia kahluuretkiä tietokannoissa ja tämä taas purkaa stressiä.

Niinpä kun kysyttiin, voisinko mitenkään ajatella, ilman mitään sensuureita, agendoja ja tavoitteita ja ilman mitään pituus- tai lyhyys- tai selkeysvaateita, mietin kai siinä kaksi tai kolme minuuttia ja sanoin joo. Sitten pelkäsin, että kyseessä on vitsi tai että kohta herään ja ihmettelen, että olenpa taas unta nähnyt. Mutta ei se tainnut olla vitsi eikä uni, koska piankin havaitsin istuvani päätoimittajan sohvalla ja pyöräretkeileväni kuvattavaksi studioon.

En kyllä arvannut, että tuossa päällä on alligaattori, josta tulee kaupunkimaasturi, joka vielä monistuu. Koejaksossa, kun näin sivun ensimmäistä kertaa, siinä luki jotakin Matti Nykäsestä. Kysyin silloin, mitä tuossa päällispalkissa oikein mainostetaan, ja että onko siinä ihan pakko olla Matti Nykänen. Minusta kun tuota henkilöä on jo pyöritetty lehdistössä aivan liikaa eikä aina kovin eettisesti. Mutta kuulemma mainokset ovat aina hyvän maun mukaisia.
Hyvästä mausta voidaan muuten vastoin joitain kantoja kiistellä - sillä kauneus ja loukkaavuus eivät ole katsojan silmässä vaan suhteessa elämäntapaan. Esimerkiksi siihen, kuinka tehokkaasti ajattelee meemien kulkeutuvan televisiosarjojen mukana vauraasta lännestä vaurastuvaan itään, jonka kuluttajat lopulta ratkaisevat, kuinka nopeasti ilmastonmuutos pyyhkäisee aika monta meemiä unholaan. Oikeastaan minun pitäisi blogata kiinaksi tai englanniksi, mutta olkoon. Sitä nonsensea ei kukaan jaksaisi lukea. (Minua esimerkiksi harmittaa, että yksi tuttuni bloggaa englanniksi. Suomeksi jaksaisin lukea kuulumiset, mutta tuohon olen aivan liian laiska karhu. Joudun joka tapauksessa lukemaan englanniksi yhtä sun toista, joten bloginäkymäni on täysin suomenkielinen.)
Olen kovin kiitollinen rahoista, jotka satavat tästä lähin sateenvarjooni vaikka teen kaikkea samaa kuin olen tähän mennessäkin tehnyt. Minä olisin kyllä palkannut jonkun ihan muun. Jonkun, joka ei olisi näin kauhuissaan monistuvasta maasturista. Mutta en aio antaa maasturin häiritä liikaa, sillä kuten Qtea sanoo, kriittisyys ei saisi tarkoittaa sitä, että vikistään vain marginaalissa tahriutumatta mainosrahoihin.
Samalla tietysti pelkään, että päähäni nousee kusta siinä mitassa, että alan ajatella olevani jotakin. Se olisi hirvittävää. Koska on aivan selvää, että olen liian hätäinen ja huolimaton ollakseni ajattelija, ja toisaalta, liian ajatuksista pitävä ollakseni kunnon käytännön ihminen.
Ainakin toistaiseksi.
Mutta nyt on mentävä, sillä koira on saatava hoitoon ennen luottamuspestin alkamista kello yhdeksän. Hassua - lähes kaikki työni ovat tätänykyä itsenäisiä hommia, joissa luotetaan siihen, että osaan ja tiedän vaikka mitä ja että olen harkitseva aikuinen ihminen.

Se johtuu epäilemättä enimmäkseen siitä, että ne ihmiset eivät ole nähneet, kuinka saatan lässyttää kissalle ja valssata sen kanssa ympäri ympäri ympäri. Ja kuinka käy, jos joku tuijottaa minua, kun koetan tehdä työtä. Kuinka äkkiä lyön virhelyöntejä ja unohdan perusasiat. Mutta niin kauan kuin saan istua itsekseni ja tehdä työtä omaan tahtiini, asiat ovat selkeitä.

Tai ainakin tahdon kuvitella niin.

Äh, en ainakaan ole yhtään selkeämpi kuin ennenkään!