Veloena

Rahapuu on valtavan kokoinen, tanakka. Täti on harjannut kärsivällisesti sen lehtiä pehmeällä pensselillä, joka on kastettu alkoholiin ja poiminut pois villakilpikirvoja. Tarina ei kerro, kauanko pianistitäti on ahertanut perintökasvin parissa, mutta nyt rahapuu joka tapauksessa voi hyvin. Se on aikanaan matkannut kannakselta sotaa pakoon.

Vuosia sitten kuvittelin evakkokasvien matkanneen kärrien päällä valtavina puina. Vasta viime aikoina olen alkanut pohtia, että kenties ne sittenkin kuljetettiin pistokkaina: oksa kiinanruusua, oksa rahapuuta, oksa hovineidonkaktusta…

Tonsatin äidiltä saamani posliinikukka, jonka mökötystaipumuksista on varoiteltu, on tehnyt nyt alle vuoden täällä asuttuaan kohta metrin vartta ja kaksi suureksi pullistunutta kukkaterttua. Se on ensimmäinen posliinikukka, jota en ole onnistunut tappamaan. (En aiemmin tajunnut, että sitä pitää kohdella kaktuksena.)

On kummallista ajatella, että evolutiivisesta näkökulmasta on samalla tavallaan niin, että tämä posliinikukka on sama yksilö kuin se, joka on Tonsatin äidin ikkunalaudalla ja epäilemättä monissa muissakin kodeissa. Kloonejahan ne keskenään ovat, perimältään identtisiä. Ja silti, jos otetaan vakavasti ajatus, että eliö on yhtä ympäristönsä kanssa, kyse on myös eri kasvista, eri yksilöstä ympäristön erilaisuuden takia.

Joskus huvittaa, kuinka ihmiset puhuvat klooneista olettaen, että ajatukset suuntautuvat automaattisesti scifiin tai vähintäänkin huippulaboratorioihin. Että kloonattavana on olio, jonka kloonaaminen on vaikeaa ja siten mainitsemisen arvoista. Huomaa, etteivät he ajattele sukulaistätejä, jotka ohimennen nipsaisevat latvoja vesilasiin puskemaan juurta ja sitten peittelevät juurenalut multaan. Puhumattakaan siitä, että usein kloonit sen kuin porskuttavat niitä hoivanneiden jo kauan sitten kuukahdettua.

Kasvien ostaminen kaupasta on jotenkin tylsää verrattuna siihen, että näkee sen ihmisen, joka on nipsaissut pistokkaan rakkaasta hoidokistaan. Että näkee kodin, kuulee kasvin tarinan. Eivät kasvit niin erilaisia kuin eläimet ole, nekin elävät joissakin olosuhteissa, jossakin ympäristössä, kohtaavat rakkautta tai välinpitämättömyyttä, keräävät ne osaksi tarinaansa. Aion silti investoida lähiaikoina kauppakasviin, sillä olen huomannut erään kukkakaupan ikkunassa tarjottimellisen tuoksulehtikaktuksen pistokkaita juurtumassa. Sympaattisuutta lisää ennestään se, että näitä mainostetaan väärällä nimellä yönkuningatar ( - tämä on oikea yönkuningatar).

Siitä onkin aikaa, kun historialtaan tuntematon klooni on herättänyt tällaisen tarpeen heittää rahahuolet kankkulan kaivoon ja toivottaa itsensä tervetulleeksi.